Kirjoittanut | Suvi-Sadetta
Suomalainen sukelluskulttuuri ei syntynyt isoilla budjeteilla tai valmiilla rakenteilla – vaan tekemisen ilosta, yhteisöstä ja halusta kokea maailma pintaa syvemmältä. Tämä tuli vahvasti esiin, kun Sukeltajaliitto ja Urheilusukeltajat ry juhlivat 70-vuotista taivaltaan juhlaseminaarin ja iltajuhlan merkeissä.
Sukeltamisen tarina alkaa innostuksesta
Suomalaisen sukelluksen tarina alkaa yksinkertaisista lähtökohdista: lajin pioneeriharrastajat halusivat löytää toisensa ja yhdistää voimansa. Sukeltajaliitto perustettiin ennen kuin yhtäkään virallista sukellusseuraa oli vielä olemassa. Sukeltajaliitto näki päivänvalon Helsingissä 5. elokuuta 1956 nimellä Urheilusukeltajain Liitto ry – aikana, jolloin koko harrastus oli Suomessa vasta muotoutumassa.
Pian tämän jälkeen samana vuonna perustettiin ensimmäinen seura. Helsingissä perustettu Sammakkokerho sai myöhemmin nimen Urheilusukeltajat ry, joka on edelleen keskeinen toimija suomalaisessa sukellukentässä.
Ensimmäisinä vuosina raja liiton ja sen ainoan jäsenseuran välillä oli käytännössä olematon – samat ihmiset rakensivat molempia rinnakkain. Toiminnan limittäisyyttä kuvaa hyvin sekin, että kun kansainväliseen kattojärjestöön CMAS:iin (Confedération Mondiale des Activités Subaquatiques) liityttiin vuonna 1959, sanotaan, ettei ole täysin selvää, liittyikö jäseneksi Urheilusukeltajat ry vai Suomen Urheilusukeltajain Liitto. Joka tapauksessa kansainvälistyminen ymmärrettiin tärkeänä askeleena heti alusta asti.
Pienestä alusta laajaksi yhteisöksi
Juhlapäivän ehkä sykähdyttävin hetki syntyi, kun historiaa avattiin konkreettisesti. Sukeltajaliiton kunniajäsen Antti Saarnio kuvasi puheenvuorossaan aikaa, jolloin kaikki oli vielä alkutekijöissään. Kun lähtökohtana oli lähes nollabudjetti, realismi oli kaikille selvää: kun lähes nollabudjetilla lähtee, ei kovin ihmeellisiä tuloksia voi odottaakaan – ja silti syntyi jotain, joka kantaa edelleen.
Nollabudjetin paras ystävä on kekseliäisyys, ja sitä riitti. Tästä hieno esimerkki oli Aarnion tarina Jacques Cousteau’n elokuvan Hiljainen maailma Suomen ensi-illasta, joka sytytti myös Suomessa monen kiinnostuksen sukeltamiseen. Yhteistyö filmiyhtiön kanssa johti luovaan ratkaisuun: sukeltajat kävelivät teatterin ympärillä varusteet päällä mainostamassa elokuvaa – ja saivat vastineeksi rahaa kompressorin hankkimiseksi.
Laajemmassa kuvassa Sukeltajaliiton perustaminen istuu hyvin suomalaiseen kansalaisyhteiskunnan perinteeseen: harrastus ei jää yksittäisten toimijoiden varaan, vaan sille rakennetaan yhteinen alusta, jonka päälle toimintaa voidaan kasvattaa pitkäjänteisesti. Juuri tämä selittää, miksi sukelluksesta on voinut kehittyä Suomessa organisoitunut ja turvallinen harrastus, jolla on vahva yhteisö vielä 70 vuotta myöhemmin.
Tänä päivänä liitto toimii sukellusseurojen kattojärjestönä, jonka piirissä on reilusti toistasataa seuraa ja tuhansia harrastajia. Sen rooli näkyy erityisesti koulutuksessa, turvallisuuskulttuurin kehittämisessä ja koko lajin edunvalvonnassa Suomessa.
Sukellus on enemmän kuin harrastus
Juhlapäivän aikana kuultiin näkökulmia, jotka ulottuivat tieteestä huippu-urheiluun. Meriarkeologi Minna Koivikko avasi tutkimussukeltamisen maailmaa käytännön esimerkkien kautta: veden alla työskentely on tarkkaa dokumentointia, mittaamista, uusien metodologioiden kehittämistä ja menneisyyden tulkintaa. Jokainen kohde on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa pienetkin havainnot voivat muuttaa ymmärrystä historiasta.
Harrastuksesta voi myös löytyä kipinä tavoitteelliselle huippu-urheilulle. Seminaarissa tämä konkretisoitui hienosti puheenvuorossa “Norpasta sukellusurheilijaksi”, jossa vapaasukelluksen MM-hopeamitalisti Iiris Ala-Olla ja sukelluskalastuksen EM-kultamitalisti sekä uppopallon EM-pronssimitalisti Jemmi Levonen kuvasivat omaa polkuaan harrastuksen pariin ja siitä kansainväliselle huipulle. Kovan työn taustalla vaikuttivat vahvasti myös sukellusseuratoiminta, jossa korostuvat samat peruspilarit vuodesta toiseen: tekemisen ilo, yhteisön tuki ja vahva turvallisuuskulttuuri.
Yhteisö, joka katsoo eteen päin
Juhlapäivän tärkein viesti ei liittynyt menneeseen vaan jatkuvuuteen. Sukeltajaliitto jäsenseuroineen rakentaa sukellusta Suomessa edelleen pitkälti saman ajatuksen varaan kuin alussa: yhteisön voimaan, osaamisen jakamiseen ja turvalliseen tekemiseen.
Norppa-toiminta on tässä keskiössä. Se tarjoaa lapsille ja nuorille matalan kynnyksen tulla mukaan tekemisen ilon kautta, oppia perusasiat oikein ja kasvaa osaksi yhteisöä. Samalla se luo pohjan koko harrastuksen tulevaisuudelle. Kun tekemisen ilo, yhteisön tuki ja turvallisuuskulttuuri ovat kunnossa, syntyy jotain suurepaa kuin tekijöidensä summa.
70 vuotta sukellusta – ja henki, joka kantaa edelleen
70 vuotta on hieno merkkipaalu, mutta ennen kaikkea osoitus siitä, että perusta on ollut alusta asti kunnossa. Päivän aikana korostuivat samat asiat, joille suomalainen sukellus on rakennettu: yhteisö, tekemisen ilo ja vastuullinen tapa toimia veden alla. Tämä näkyi myös illan lämminhenkisessä juhlatilaisuudessa, jossa muisteltiin menneitä, palkittiin ansioituneita ja ennen kaikkea vietettiin aikaa yhdessä. Tunnelma oli sama kuin sukelluksessa parhaimmillaan – mutkaton, välitön ja yhteinen.
Kiitos, että saimme olla mukana!